Sodankylässä toimiva Lapin Pesupalvelu Oy sai yrityskaupan myötä uudet omistajat, Ulla ja Kari Siirtolan ja heidän yrityksensä U & K Invest Oy:n. Lapin Pesupalvelun perustaneet Jussa ja Paula Kärppä siirtyivät liiketoimintakaupan myötä vähitellen eläkkeelle 37 vuoden yrittäjäuran jälkeen.
Lapin Pesupalvelu Oy on huolehtinut Sodankylän ja lähialueiden liinavaatehuollosta ja työvaatteiden puhdistuksesta jo vuodesta 1983. Pitkäaikaisiin asiakkaisiin kuuluu esimerkiksi paikallisia hotelleja ja mökkikyliä.
Yrityksen perustaneet Jussa ja Paula Kärppä alkoivat yli 70 vuoden iässä suunnitella eläkkeelle siirtymistä, joten yritystoiminnan myynti tuli ajankohtaiseksi. He halusivat myyntiin mukaan alan asiantuntijan ja ottivat yhteyttä Advance Teamin yritysvälittäjä Kari Varhoon.
-Voin suositella Advance Teamia muillekin. Kari oli asiantuntija ja tiesi heti kaikki tarvittavat pykälät ja piti meihin aktiivisesti yhteyttä. Hän myös hoiti hienosti neuvottelut siinä vaiheessa, kun kaupat lähestyivät, yrittäjä Jussa Kärppä kehuu.
Lapin Pesupalvelun hyvä maine ja vakiintunut asiakaskunta houkuttelivat useampiakin kiinnostuneita ostajaehdokkaita, mutta Kärpät halusivat liiketoimintansa jatkajiksi henkilöt, joilla on oikeanlainen motivaatio ja into työhön. Palaset loksahtivat kohdalleen, kun he tapasivat Ulla ja Kari Siirtolan. Yrityksen perustajia ilahdutti myös se, että toiminnan jatkajat ovat alkujaan kotoisin Sodankylästä.
-Ostajan valinnassa piti katsoa, että he vaalivat ja kehittävät meidän pitkään rakentamaamme yritystä. Siirtolat vakuuttivat meidän siitä, että he ottavat yritystoiminnan tosissaan ja heillä on tarmoa kehittää toimintaa eteenpäin. Meillä myyjillä olo on samaan aikaan helpottunut ja haikea. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Kärppä pohtii.
Jussa Kärppä kertoo Lapin Pesupalvelun pitkien asiakassuhteiden perustuvan hyvään ja henkilökohtaiseen palveluun. Kysyntää olisi ollut enemmänkin, mutta yrittäjille riitti nykyinen asiakaskunta. Sujuvan omistajanvaihdoksen takaamiseksi myös uudet omistajat tapaavat kaikki asiakkaat kasvotusten ja tutustuvat näiden toiveisiin.
Pesulatoimintaa poikkeusaikoina
Ulla ja Kari Siirtola alkoivat suunnitella pesulatoiminnan ostoa vuoden 2019 lopulla. Kari Siirtolalla oli aiempaa yrittäjäkokemusta kiinteistösijoittamisen alalta, mutta Ulla Siirtolalle päätoiminen yrittäjyys on uusi aluevaltaus. Hän työskenteli aiemmin sosiaali- ja terveysalalla, mutta kaipasi uusia haasteita.
Sopiva ostokohde löytyi lopulta molempien omalta kotipaikkakunnalta Sodankylästä. Korona toi omat haasteensa yrityskaupan toteuttamiseen, ja hetkeksi Siirtolat laittoivat jo koko prosessin jäihin. Pesulatoiminnalla on kuitenkin riittänyt asiakkaita poikkeusajoista huolimatta. Se loi uskoa tulevaisuuteen.
-Mietimme alaa, jossa töitä riittäisi, ja pyykkäyshän ei lopu ikinä. Sille on aina tarvetta. Koronan aiheuttamista rajoituksista huolimatta uskomme, että toiminta tulee tulevaisuudessa kasvamaan, kertoo U & K Invest Oy:n toimitusjohtaja ja tuore yrittäjä Ulla Siirtola.
Ennen ostopäätöstä uusi yrittäjäpariskunta halusi konkreettisesti testata, miltä pesulatoiminnan pyörittäminen tuntuu. He työskentelivät pesulassa yhden työpäivän ajan Kärppien ohjauksessa tutustuen laitteisiin, toimintoihin ja asiakkaisiin.
-Teimme pesulassa koetyöpäivän, jonka aikana näimme konkreettisesti, mitä kaikkea pesulatoimintaan kuuluu. Koetyöpäiväämme sisältyi paljon yllätyksiä, sillä tehtävät ovat niin monipuolisia.
Entiset omistajat jatkavat seuraajiensa perehdyttämistä pesulabisneksen saloihin vielä parin kuukauden ajan. Se tuo tuoreiden yrittäjien tekemiseen lisää varmuutta ja auttaa omien rutiinien muodostamisessa.
Muille liiketoiminnan ostoa suunnitteleville Ulla Siirtolalla on yksi vinkki:
-Vaikka minulla ei ole aiempaa kokemusta yritystoiminnasta, niin tämän kaupan perusteella voin sanoa, että kannattaa ottaa asiantuntija avuksi. Advance Teamin yritysvälittäjä Kari Varhosta jäi positiivinen mielikuva, ja hän oli suurena apuna siinä valtavassa paperishow’ssa, mitä liiketoimintakauppaan liittyy. Oli tärkeää, että myyjän ja ostajan välissä oli joku taho, jolta kysyä neuvoa.
Teksti:
Hanna Piiparinen
Ampersand Design Oy